torstai 17. tammikuuta 2013

Welcome flu

Elikkäs flunssa sai minusta yliotteen ja kaatoi sängyn pohjalle jo eilen illalla. Tänään heräsin kuitenkin 06.25, että lähtisin töihin, mutta oloani ja kehoani kuunnellen jäin kotiin peiton alle lepäilemään :/ Ärsyttää! Lievästi sanottuna..

Sen verran jaksan kirjoitella, että esittelen teille tämän viikon "hankintani".
Maanantaina lähi-Siwassa käydessäni koriini tiensä löysi aika söpö "minivuoka-setti". Kyseistä settiä katselin jo ennen joulua, mutta oli normaalihintaisena sen verran kallis, että jätin silloin vielä ostamatta. ONNEKSI, sillä nyt se maksoi vain 7 euroa :) norm. 16 euroa (muistaakseni ja pyöristettynä).


Tosi kätevät silikoni-kannet on selvää plussaa! Kestävät sekä pakastamista että kuumuutta.


Punainen väri ei ehkä ole ihan minua, mutta kuosi on aika mahtava.

Eilen sitten kävästiin kavereiden kanssa siellä Maxissa ja sieltäkin mukaan lähti myöskin setti, johon kuului ihanan sininen leikkuulauta ja mustat paistinlasta, pihdit ja kapusta.


Tämän setin hinta oli 8,99 euroa.

Minun entiset leikkuulaudat on ostettu Ikeasta toissa kesänä, ja vääntyivät heti kun ensimmäistä kertaa pesi tiskikoneessa. Koitapa siinä sitten leikata ja pilkkoa mitä milloinkin, kierolla leikkuulaudalla.

Mutta nyt pistän kimpsut & kampsut kasaan, puen itseni eskimoksi ja suuntaan bussi-asemalle :)
Hyvää viikonloppua kaikille!

2 kommenttia: