tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi, parempi vuosi

Noniin, blogi-hiljaisuus on päättynyt! Kestikihän sitä jo liian kauan.

Minun joululomani ei ollut ihan sellainen kuin odotin, mutta onneksi nyt on jo suunta ylöspäin :) Kouluun pitäisi palata nyt perjantaina neljäksi tunniksi ja päiväkotiharjoittelu alkaakin sitten jo seuraavana maanantaina.

Joulupukki kävi ja vuosikin vaihtui, josta toivon energistä ja parempaa kuin viime vuosi.
Melkoisen kilttinä olin ollut, kun lahjoja tuli enemmän kuin osasin odottaa :) - paistinpannusta lapasiin ja sauvasekoittimesta Mariskooliin. Yksi erittäin mieluinen ja toivottu lahja oli Yön uusin levy Pelko ja Rakkaus.

Sunnuntaina ja eilen tuli käytyä myös kelkkailemassa ja voitte vaan kuvitella kuinka on paikat kipeenä tällä hetkellä. Mutta oli mukavaa käydä ihan reitillä ajelemassa - ainut huono puoli oli vaan, että reitti oli ihan ummessa.

Nyt en enempää ehdi "jaaritella", kun olen juuri lähössä meidän vanhemman koiran kanssa lenkille - minä saan raitista ilmaa ja Ronille uusia hajuja virkistykseksi :)

Vielä kuitenkin ihanaa ja reipasta alkanutta vuotta kaikille!

2 kommenttia: