keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Saikkupäivä

Eli siis saikkupäivä, mutta ei todellakaan toimettomana. Kurssitehtäviä oon yrittänyt värkätä, minkä vain oloni sallii tällä hetkellä. Kaksi tehtävää olis tämän hetkisistä tehtävistä tekemättä, niitä kylläkin on tulossa lisää vielä parista kurssista mutta nyt en jaksa stressata tulevaa..vedän stressiä ihan tarpeeksi jo tästä hetkestä.
Tänään olen kyllä tehnyt muutakin kuin viettäny koko aamupäivän nenä kiinni tietokoneen ruudussa koulutehtävien parissa, katsoin Autot 2 -elokuvan jonka otin lainaan eilen veljenpojaltani ja tein myös ehkä maailman parasta ruokaa - kaurapuuroa voilla ja hedelmämyslillä; HYVÄÄ, terveellistä ja on myös hyvä vatsalle.

Toissä päivänä mainitsinkin siitä leffaillasta - leffaksi valittiin Underworld. Kukaan ei nukahtanu, vaikka väsyttikin, kun juuri ennen elokuvaa söimme vatsamme täyteen HERKKUpähkinäkana-kastiketta :) NAM.


Eilen olikin sitten aika huippu päivä. Menin jo aamusta veljenpoikani luo ja siellä vierähtikin sinne kuuteen asti illalla. Ulkoilimme, leikimme ja vaikka mitä kivaa :)
Illalla ystäväni tuli käymään kylässä - perus juoruilua, Salkkarit ja kahvittelua. Hän toi myös H&M:n paketin, joka tilattiin viime viikolla. Itse tilasin ihanat siniset 100den sukkikset, uuden meikkipussin ja mahtavat pelastus-pussukat kylppärini kärryyn - kaaos kärryn päällä on nyt muutettu hillityksi kaaokseksi.


Aurinkoa päiväänne!

2 kommenttia:

  1. Hihii mulla on samat pussukat 8) ekkö tilannukkaa niitä pyyhkeitä :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynyliinat piti tilata, mut en sit tilannukaa :/

      Poista