Avautumisen syy tapahtui jo menneellä viikolla, mutta jaksan asiasta kirjotella vasta nyt. Asia piti ensin käsitellä ja purkaa omassa pääkopassa - edes jotenkin..
Pahimman ketutuksen ja pettymyksen yli on päästy, mutta edelleen se mielessä kummittelee, nurkan takaa vilahtaa ja tulee uniin. Mikä on aika uskomatonta, miten ihmismieli voi olla tämmöinen?
Muutama viikko, muutama satamiljoonaatriljoonaa viestiä, sanaa, hymyä, perhosta vatsassa. Kai minun luonteen takia se kaikki hiipui sammuakseen. Mutta siltä toiselta puolelta olisin odottanut erilaista käyttäytymistä. Mutta niin, miehet - mitä heiltä voi edes odottaa?
Kaksi
Siksi tästä ei monikaan tiennyt, olin sen verran fiksu etten kailottanut koko maailmalle kuinka paljon tykkäsinkään.. Vai tykkäsinkö? Tykkäsinkö vain tykättynä olemista ja tykkäämisen tunnetta?
Nollatilanteessa taas, seuraavat kaksi vuotta?
PS. Huomenna saan jatkoa tähtöselleni ;) kuvaa tulee sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti