tiistai 26. helmikuuta 2013
Kuvat kertovat
Lauantain ruoka - itse maustettua kanaa, nam!
Lauantain herkut hyvässä seurassa :)
Tämän ihanan tassuisen luutun ostin KodinTerrasta.
Tätä ihanuutta olen miettinyt pitkään. Ja ihan vaan sen takia, että se pitää uittaa/liottaa kerran viikossa noin puolen tunnin ajan :D
Ensimmäinen hankkimani viherkasvi tarvitsee vettä vain kerran kuussa ja toiseksi hankkimani viherkasvi kerran viikossa, joten jospa minä tässä harjaannun ;) Onhan tämä sentään niin kaunis!
Tänä iltana ei runosuoni pahemmin syki. Väsyttää ihan kamalasti, kaksi kahdeksan tunnin koulupäivää takana, niin heti on ihan puhti pois :D Mutta kyllä voin suoraan sanoa, että ensi viikon loma tulee tarpeeseen!
Mutta nyt suuntaan suihkuun.
Tulin tuossa tunteroinen sitten kaverini Sussun luota - käytiin koulun jälkeen hakemassa kiinalaista, pikalenkillä, katottiin elokuva The Return (2006) jota tähditti Sarah Michelle Gellar ja sen jälkeen käytiin pari rinkiä heittämässä keskustassa :P Joten kyllä nyt kelpaa jäädä odottelemaan huomista vapaapäivää, joka kuluu pääosin tädin tehtävissä :)
Nukkukaa hyvin!
perjantai 22. helmikuuta 2013
Hyvä päivä!
Tänään oli oikeasti hyvä päivä, pitkästä aikaa koko päivä pelkkää hymyä :) Ei ole pahemmin mikään ärsyttänyt vaan paremminkin naurattanut ja hymyilyttänyt. Kiva joskus näinkin!
Aamu alkoi kivasti - sai heräillä ihan itse, herätyskin oli kyllä klo 08:00, mutta heräilin jo puolen maissa yllättävän pirteänä uuteen päivään :) Koulu alkoi tänään onneksi vasta klo 10:00, niin sai ihan rauhassa touhuta aamun kun ei ollut kiire meikkailla tai muutakaan.

Päivän asu:
Farkut - Pieces
Toppi - Gina Tricot
Neule - H&M
Koulun jälkeen ystäväni tuli hakemaan minut koulusta ja menimme näin perjantain kunniaksi Heseen syömään ja juoruilemaan ihan olan takaa pitkästä aikaa :) Kylläpä teki oikein hyvää rakkaan ystävän seura ja oman mielen tyhjentäminen hälle!
Kun saimme vatsamme täyteen, suuntasimme Anttilaan ja Apteekkiin.
Anttilasta löysin itselleni ruskeita puisia hengareita ja alusvaatteita punaisella hintalapulla varustettuina - 5 €!!! Nyt on aika voittajafiilis :D Todella edullista!
Kaupungilla hieman törsäiltyämme mentiinkin sitten tämän ystäväiseni luo ja siellä odottelikin äitiään jo minun ihana kummitytsy :) Tyttö oli kasvanut paljon sitten viime näkemisen ja kylläpä myös juttuakin jo riitti.
Kotiin tultuani pistin pyykikoneen pyörimään ja toinen koneellinen odottelee kylppärin lattialla vuoroaan.
Pyykkipäivä! |
Sainpa myös itseäni sen verran niskasta kiinni, että aloitin homman joka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten...
...elikkäs jääkaapin sulatus ja pesu!
Pakastelokeron tyhjensin muovipussiin ja heitin heti tuuletusparvekkeelle, ulkona on kuitenkin -10 pakkasta, joten eiköhän ne siellä säily :D Jääkaapin puolelta tuotteet, jotka ei saisi lämmetä, pistin kylmälaukkuun ja partsille. Toivottavasti ne on siellä vielä, kun olen jääkaapin saanut puhtaaksi... :D
Tämä ilta kuluu siis siivouksien ja pyykkien merkeissä sekä katsoen KorkojenKeraa - perjantai-illan piristys ja mahtavuus! :)
Ihanaa alkavaa viikonloppua :)
torstai 21. helmikuuta 2013
More pics, less words
Olin aina kuvitellut jo löytäneeni parhaan hopeashampoon Cutrinilta, MUTTA tilasimme siskoni Cold Case Love -blogin kirjoittajan Sarin ja äitimme kanssa Cheapsmellsiltä hius- ja meikkijuttuja, josta myös löysin tämän oikeasti maailman parhaan hopeashampoon!
LOVE IT! Ihan paras, maailman paras! Tuloksia näkyy jo ensimmäisen pesukerran jälkeen :)
Toissa päivänä ikivanhasta (mutta silti parhaasta) talvitakistani meni vyötärön kiristysnauhan stoppari rikki :/ Kauhistelin jo mielessäni, että joudun TAAS talvitakkiostoksille pienen, mutta vakavan puutteen vuoksi..
Onnekseni meidän äiti on niin paras, että häneltä löytyy ompelemiseen sun muuhun sellaiseen kaikki tarpeellinen ja niin löytyi myös uudet stopparit takkini vyötärönyöreihin! :)
Sormenpäät olivat kyllä kipeenä näiden laiton jälkeen, mutta nyt pitäs kestää..ainakin paremmin kuin entiset! :) Kiitos äidille!
Sitten tähän päivään :)
Päivän asu:
Farkut - Pieces
Toppi - Only
Neuletakki - Gina Tricot
Päivän meikki
Maybellinen ripsiväri, Lorealin meikkivoide ja Rimmelin kivipuuteri ovat semmoisia tuotteita, joita en ihan pikku kummassa ole uuteen/toiseen vaihtamassa. Niitä voin suositella kaikille oikein lämpimästi :)
Minulla on varsinkin talvisin niin vaalea iho, että Lorealin meikkivoiteen sävy N1 on minulle juuri passeli. Rimmelin puuterissakin täytyy olla kaikista vaalein sävy - 001.
Päivän tuoksuna oli Dieselin Loverdose - LOVE IT!
Koulun jälkeen kävimme My Highway -blogin kirjoittajan Susannan ELI Sussun kanssa Cittarissa ruokaostoksilla, mutta kuinka ollakkaan löysin sieltä kärryyni kengät :D Nilkkurit, ihanat ja halvat!
Nilkkurit maksoivat siis vain 15 €, lähtöhinta oli 39,90 €.
Täällä sitten odotellaankin jo kovasti viikonloppua. Tiedossa on siis lauantai-ilta koulukavereiden seurassa ja mukavaa tulee varmasti olemaan :) Porukka on sen verran mahtava!
Pieni irtiotto arjesta tekeekin todella hyvää, kun takana on haastavia koulujuttuja ja edessä vielä haastavampia. Kauhistuttaa ihan ajatella kuinka rankka keväästä tuleekin..
Mutta nenä pystyssä eteenpäin! ;) Oli edessä sitten mikä (tai kuka) tahansa!
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Suunnittele itse kengät
Huomasin tuossa netti-shoppaillessani Elloksen sivuilla olevan kenkäsuunnittelu-kilpailun. Siinä sitten joutessani klikkailin oman näköisen kenkulin ja toivottavasti peukutuksia tulee myös :) Minun kenkäni on avokas; "Ihana sininen avokas kesän juhliin".
Sitten hiukan kuulumis-päivitystä:
Sitten hiukan kuulumis-päivitystä:
Eilen käytiin Oulussa, Oulun kaupunginteatterissa lähihoitajaopiskelijapäivillä ihan päiväseltään bussilla. Aamulla herätys oli hieman ennen viittä ja bussi starttasi koulun pihalta jo heti puoli seitsemän jälkeen. Perillä Oulussa olimme siinä yhdeksän aikoihin, nopsasti sisälle, takit narikkaan ja Superin tarjoamille aamukahveille, jonka jälkeen alkoi päivän avaus-tilaisuus.
Odotin päivältä enemmän toimintaa, joten pelkät luennot yrittäjyydestä olivat aika puuduttavia. Mutta onnekseni siellä oli edes HIEMAN silmänruokaa päivän piristeenä ;)
Kotona oltiinkin sitten vasta seitsemän aikaan illalla ja kyllä väsytti!
Haluan vielä kiittää meidän super_mukavaa bussikuskiamme, joka sai meidät nauramaan ja hyvälle tuulelle väsyneinäkin :) KIITOS!
Käykää peukuttamassa!
Koirien ystävät hoi!
Ilmoitin nuoremman koiramme Rollen Musch:n järjestämään Kehu koiraasi -kilpailuun.
Jos tykkäät niin käyhän peukuttamassa meidän ikuista pentua :) Tykkäilemään pääset yllä olevasta linkistä.
Rolle kiittää ja kumartaa!
tiistai 19. helmikuuta 2013
FOR SALE
Myytävänä olisi kuvan mukainen Playboy pupu -pussilakanasetti, johon kuuluu siis pussilakana ja tyynyliina. Materiaali on satiinia. Setti on todella hyvässä kunnossa, ei ole pesty kuin pari kertaa (korkeintaan!!).
Hintapyyntö olisi 15 euroa, mutta hinnasta voidaan myös neuvotella :)
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä reippaasti :)
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
10 things about ME
1. Rakastan ketsuppia, joten jääkaapissani on AINA Felix-ketsuppia.
2. Olin ennen melko poikamainen tyttö - aina vain collarit ja huppari päällä, mutta sitten tapahtui jotain ja löysin itteni ja etenkin oman tyylini! :)
3. Tykkään "lavatansseista". Tunnelma siellä on ihan eri, mitä esimerkiksi baarissa!
4. Käyn joka kesä ainakin kerran Matin & Tepon keikalla :P
5. Nukun yleensä villasukat jalassa.
6. Vihaan tiskaamista jokaisella solullani.
7. Tahtoisin olla isona poliisi.
8. Olen joskusliiankin äkkipikainen.
9. Olen aina ollut hiusväriltäni blondi, yhtä muutaman viikon hairahdusta tummaan lukuunottamatta.
10. En ole ikinä käyttänyt torkkua. Mielestäni se on aivan turhaa :D

8. Olen joskus
9. Olen aina ollut hiusväriltäni blondi, yhtä muutaman viikon hairahdusta tummaan lukuunottamatta.
10. En ole ikinä käyttänyt torkkua. Mielestäni se on aivan turhaa :D
4/2011 |
torstai 14. helmikuuta 2013
Michael Poulsen
Volbeatin keulahahmo. Mies. Komea mies. Komea ääninen mies. Tatuoitu mies. Muusikko. MIES!
Ah.
Kauniita unia!
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Skating Time
Tänään kävästiin kaverini Jennin kanssa luistelemassa noin 45 min. Oli kivaa, kun tällä kertaa oli vähemmän porukkaakin jäällä.
Ensin en meinannu lähteä mukaan ollenkaan, kun polvi reistailee :/ En tiedä mikä siinä on mutta kipeetä tekee!
Laitoin ideaalisiteen polveen tueksi - en tiedä auttoiko se oikeesti, mutta luistellessa ei ainakaan sattunut. Portaat alaspäin, kyykistely sun muu tekee kipeetä. Mutta äitini onneksi lohdutti sanoilla "Sukuvika, sukuvika!" :D

tiistai 12. helmikuuta 2013
Viimeksi katsotut
Elikkäs tässä trailerit viikon sisään katsotuista leffoista :)
Rölli siis tuli käytyä katsomassa ihan elokuvateatterissa, mutta muut on katsottu Netflixistä.
Enjoy!
Rölli & kultainen avain
The Dark
Mela kateissa
The Cave
Madhouse
Rölli siis tuli käytyä katsomassa ihan elokuvateatterissa, mutta muut on katsottu Netflixistä.
Minun mielestä näistä parhaat on tietenki Rölli ja The Dark, suosittelen! :)
maanantai 11. helmikuuta 2013
Maanantaiden maanantai
Aamu alkoi hyvin hyvin unisesti ja tuntui ettei kahden ison kahvikupposellisenkaan jälkeen meinannut herätä tähän päivään ja uuteen viikkoon. Aamu meni tutustuessa KäteväKotiin, jossa pääsimme ihan itse testailemaan kaikenlaisia apuvälineitä.
Sieltä päästyämme kävästiin Sussun kanssa Prismassa, josta ostettiin vähän ruokaa ja koulutarvikkeita.
Prismasta kipaisimme Tiimariin ostamaan ystävänpäiväkortteja ja minä löysin kuin löysinkin taas jotain, mikä ei ollut ostoslistalla :D
Säästöpöllö!
Vanhasta säästöpossustani on luukku rikki ja se makaa tällä hetkellä "katollaan" kotonakotona :D Pidän siinä kuitenkin kolikoita vieläkin, mutta uusi säästölipas on ollut mielessä ostaa ja nyt kun noinkin söpö härpäke sattui kohdalle, niin tokihan se piti itselle saada :) Hintaa pöllöllä oli 2,99 euroa.
Eilen jo mainihdinkin, että minulla on tänään kampaaja-aika ja ero entiseen on todella huomattava! Ainakin alkuun täytyy oman silmän kyllä tottua. Pituutta lähti semmoiset 7 cm pois ja meinasi kyllä itku tulla :D Mutta toivotaan, että jospa nämä nyt taas kasvaisi paremmin ja terveempänä.
Eli tältä hiukseni näyttivät vielä perjantaina.
Ja tältä ne näyttävät nyt!!
Mielipiteitä??

Ystäville jotain pientä. |

sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Energistä laskiaista!
Huhhei! Tuli oltua parisen tuntia ulkona ihan vaan koirien kanssa. Pakkasta ei onneksi ole kuin joku hassu (n. 5) aste, mutta tuuli on jäätävä! Ronin kanssa tehtiin lumihommia ja Rollen kanssa löydettiin AH-niin-ihana tennispallo ;) Mahtavia ja niin rakkaita kavereita.
Laskiaispullia on syöty jo kaksi päivää, joten ne alkaa jo piisaamaan :D En muutenkaan ole kamala kermavaahdon ystävä.
Kirjottelin viimeksi tiistaina, joten loppuviikko meni pääasiassa ihan vain koulussa.
Tai noh...tiistaina käytiin tsekkaamassa uusi Rölli ja oli hyvä! :) Suosittelen!
Keskiviikko oli koulusta vapaa, joten suuntasimme kaverini Sussun kanssa ensin kirjastoon lainaamaan koulukirjoja ja sen jälkeen Keskuskentälle luistelemaan.
Meikäläisellä oli luistimet jalassa ekaa kertaa neljään vuoteen.. Mutta aion käydä uudestaanki! :) Kenttä oli sillä hetkellä aika täynnä koululaisia, niin ei viititty kovin pitkään olla - puolisen tuntia rääkättiin jalkojamme, jonka jälkeen mentiin Siwaan ostamaan ruokaa ja minun luo kokkailemaan.
Pistettiin ristikkoperunat ja kananugetit uuniin..kun ne olivat olleet uunissa noin puolisen tuntia 250asteessa, tulin siihen tulokseen ettei uunini toimi ihan kunnolla. Olin sitä kyllä jo aikaisemminkin aavistellut, kun kanakiusauskin piti olla uunissa 1,5 tuntia (eikä siltikään perunasuikaleet olleet kunnolla pehmeitä)!! :D
Kaiken lisäksi uunin luukkua sisäpuolelta pyyhkiessäni sain sähköiskuja! Miettikää :D Ei tuntunut kivalta.
No pistin siinä sitten vuokranantajalle viestiä uunista ja hän lupasi tulla katsomaan sitä. Hänkin oli saanut uunista näpeillensä ja totesi ettei uuni ole enää turvallinen.. Seuraavana päivänä koulusta tullessani, minua odotti kotona uusi uuni! :) Ja nyt toimii.
Eilen äitini värjäsi mun tyven piiloon ja huomenna olisi kampaajalle aika. Pelottaa että purskahdan itkuun sieltä lähtiessäni :( Nimittäin huomenna teen jotain, mikä olisi pitänyt tehdä kunnolla jo aikoja sitten! Siitä tarkemmin ja mahdollisesti myös kuvien kera myöhemmin.
Rauhallista sunnuntaita ja energistä alkavaa viikkoa kaikille! :)
Roni kohta 13 v. |

tiistai 5. helmikuuta 2013
Hankintoja & Hömpötyksiä
Eilen siis koulun jälkeen suuntasimme kaverini Sussun kanssa suoraan kaupunkiin törsäämään. Iltapäivällä pääsin vielä uudestaankin kaupunkiin, sillä äitini tuli luokseni yökylään ja hänkin halusi käydä shoppailemassa ja syömässä Rossossa :) Rossossa söimme molemmat valkosipulibroileria - nam!
Ensin eilisen hankinnat:
THE TOPPATAKKI - kahden talven metsästyksen jälkeen tämä PINKILLÄ varustettu Raiskin toppatakki löytyi paikallisen Intersportin loppuunmyynneistä :)
Takki on siis harmaa, jossa on pientä himmeää kuviota (ei näy kuvassa) ja tehostevärinä kirkas pinkki - joka on minulle hieman vierasta :D Mutta eiköhän siihen totu.
THE LENKKARIT - nämä super_kevyet Reebokin lenkkarit on varustettu Gore-Tex -pinnoitteella ja löytyivät samoten Intersportin loppuunmyynneistä.
Uudet sohvatyynyn päälliset löytyivät Jyskistä, VAIN 1,50 e/kpl. Super_halvat eikä muuten ole turkoosit (enää)!
Uudet patalaput ja patakinnas löytyi Anttilasta.
Koitan tässä nytepätoivoisesti hieman luopua jo turkoosista/sinisestä väristä tehostevärinä kodissani.
Ja sitten ne "hömpötykset":
Lisäksi ostelin vielä mm. Muumi-laastareita ja hammastikkuja - heräteostoksia!
Gina Tricolta tilatut ja pidetyt:
Ihania! :)
Paketin hain siis eilen Siwasta heti kun viestin sain, ja tuon ihanan vihreän neulepaidan laitoin tänään kouluun jo. Tosi kiva, reikäinen, mukava, ihana, lämminKIN vaikka ei heti uskois :D Ihana!
Pakettia noutaessani jännitin hiukan, sillä äidin seuraksi kaupungille lähtiessäni unohdin lompakkoni kotiin, jossa oli tietenkin rahat, pankkikortti ja ajokortti. Noh, menin Siwaan ja nöyrästi kysäisin kassaneidiltä, olisiko minulla mitään mahdollisuutta saada paketti tekstiviestiä vastaan, sillä olin unohtanut lompakkoni kotiin. Onnekseni kassaneiti naurahti "Joo tottakai, oon nähny sut täällä niin monta kertaa että kyllä uskon!" :D KIITOS!
Siwassa käydessämme äitini ja veljentyttären kanssa, äitini osti minulle yhden ihanan jutun...
...Muumi-hiirimaton :) lovelovelove.
Ensin eilisen hankinnat:
THE TOPPATAKKI - kahden talven metsästyksen jälkeen tämä PINKILLÄ varustettu Raiskin toppatakki löytyi paikallisen Intersportin loppuunmyynneistä :)
Takki on siis harmaa, jossa on pientä himmeää kuviota (ei näy kuvassa) ja tehostevärinä kirkas pinkki - joka on minulle hieman vierasta :D Mutta eiköhän siihen totu.
THE LENKKARIT - nämä super_kevyet Reebokin lenkkarit on varustettu Gore-Tex -pinnoitteella ja löytyivät samoten Intersportin loppuunmyynneistä.
Uudet sohvatyynyn päälliset löytyivät Jyskistä, VAIN 1,50 e/kpl. Super_halvat eikä muuten ole turkoosit (enää)!
Uudet patalaput ja patakinnas löytyi Anttilasta.
Koitan tässä nyt
Ja sitten ne "hömpötykset":
Lisäksi ostelin vielä mm. Muumi-laastareita ja hammastikkuja - heräteostoksia!
Gina Tricolta tilatut ja pidetyt:
Ihania! :)
Paketin hain siis eilen Siwasta heti kun viestin sain, ja tuon ihanan vihreän neulepaidan laitoin tänään kouluun jo. Tosi kiva, reikäinen, mukava, ihana, lämminKIN vaikka ei heti uskois :D Ihana!
Pakettia noutaessani jännitin hiukan, sillä äidin seuraksi kaupungille lähtiessäni unohdin lompakkoni kotiin, jossa oli tietenkin rahat, pankkikortti ja ajokortti. Noh, menin Siwaan ja nöyrästi kysäisin kassaneidiltä, olisiko minulla mitään mahdollisuutta saada paketti tekstiviestiä vastaan, sillä olin unohtanut lompakkoni kotiin. Onnekseni kassaneiti naurahti "Joo tottakai, oon nähny sut täällä niin monta kertaa että kyllä uskon!" :D KIITOS!
Siwassa käydessämme äitini ja veljentyttären kanssa, äitini osti minulle yhden ihanan jutun...
...Muumi-hiirimaton :) lovelovelove.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)